Mannerheimintiellä Helsingissä SSA:n hotellityömaa etenee suunnitellusti. Tällä viikolla saatiin räjäytystyöt valmiiksi ja irtonaista louhetta kuljetetaan jatkuvasti pois työmaalta kahdeksan kuorma-auton voimin. Hotelli lämpeää maalämmöllä ja maalämpökaivojen poraukset on myös aloitettu. Tontille porataan 11 kappaletta 400 metrin syvyisiä reikiä. Poraustyöt tontilla tekee Rototec Oy.
Louhinnat ovat edenneet nyt siihen pisteeseen, että pohja on kutakuinkin saavutettu. Kallion seiniä lujitetaan halkeamien estämisen vuoksi ja ensi viikolla päästään aloittamaan jo perustustyöt. Monien rakennusosien valmistusprosessi on jo pitkällä ja perustustöiden jälkeen rakennuksen runko lähtee nousemaan vauhdilla kevään aikana.
Työmaalla on aloittanut tällä viikolla uusi työnjohtaja Niko Aaltonen. Niko alkaa johtamaan paikallavalutyötä.