Peruskivenmuuraustilaisuus Pirkkalan uudessa logistiikkakeskuksessa 

| Luokittelu: Ajankohtaista

SSA Rakennus on saavuttanut merkittävän virstanpylvään DACHSER Pirkkala -terminaaliprojektissa – peruskivi muurattiin 25.3.2024.

Paikkana peruskiven muuraukselle toimi Tampere-Pirkkalan lentoaseman vieressä sijaitseva tontti, jonka Logicenters on vuokrannut rakennettavaa kiinteistöä varten Finavialta.

SSA rakentaa kyseiselle alueelle Dachserin uuden logistiikkakeskuksen ja terminaalin.

Tämä juhlallinen tapahtuma keräsi yhteen niin politiikan kuin liike-elämänkin vaikuttajia.

Työministeri Arto Satonen, Pirkkalan pormestari Marko Jarva, SSA Rakennuksen hankejohtaja Joni Alatyppö, Logicentersin kaupallinen johtaja Jarkko Äikää ja DACHSER Finland European Logisticsin toimitusjohtaja Tuomas Leimio pitivät puheenvuorot, jotka korostivat yhteistyön merkitystä ja yhteisen vision konkretisoitumista.

Joni Alatyppö, SSA:n hankejohtaja, muisteli projektin alkua Keravalla vuoden 2021 marraskuussa, kun hän ensimmäistä kertaa tapasi Dachser Finlandin toimitusjohtajan Tuomas Leimion.

Jonin vaistot kertoivat heti, että hanke tulisi onnistumaan – ja aika on osoittanut tämän vaiston oikeaksi.

Kiitossanat jaettiin kaikille sidosryhmille, erityisesti Finavian Esa Siposelle ja Pirkkalan kunnan rakennusvalvonnalle, joiden ponnistelut ja viestit lauantai-illan tunteina todistivat poikkeuksellisesta sitoutumisesta hankkeeseen.

Tuomas Leimio, Dachser Finland European Logisticsin toimitusjohtaja toteaa hankkeesta:

“Investointimme Tampere-Pirkkalan lentoasemalle merkitsee enemmän kuin fyysistä laajenemista; se on todiste siitä, että uskolla, omistautumisella ja yhteistyöllä voimme löytää ratkaisuja, jotka tuottavat yhteistä hyvää. Nämä investoinnit ja logistiikkaratkaisut, joita Logicentersin ja SSA:n kanssa on yhdessä työstetty, parantavat Pirkanmaan alueen saavutettavuutta ja kilpailukykyä, edistävät Suomen huoltovarmuutta sekä luovat tarpeellisia työpaikkoja. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa investointimme heijastaa myös Dachserin perusarvoja: rohkeutta investoida tulevaisuuteen, kykyä innovoida ja vahvaa uskoa paikalliseen yrittäjyyteen”.

Tämä tapahtuma oli merkkipaalu sekä SSA:lle että Dachserille, vahvistaen molempien yritysten sitoutumista kestävään kehitykseen ja laadukkaaseen rakentamiseen.

Jatkamme matkaa kohti valmistumista, odottaen innolla uuden terminaalin käynnistämistä ja sen tuomaa positiivista vaikutusta alueelle.

Haluaisitko tehdä oman toimitilahankkeesi hankkeesi?

Lue lisää toimitilarakentamisesta  

Mikäli haluat tehdä laadukkaat toimitilat aina tarpeesi mukaan, ole yhteydessä Joniin:
Joni Alatyppö
0407229878
joni.alatyppo@ssatoimitilat.fi

Luitko myös nämä?

29.04.2026

Kivistön liikekeskus valmistui suunnitellusti: projektinjohto ja yhteistyö olivat ratkaisevassa roolissa

SSA Toimitilat toteutti Kivistön liikekeskuksen ja uuden K-Citymarketin rakennushankkeen yhteistyössä tilaajan, Keskon kanssa. Hanke valmistui aikataulussa ja suunnitelmien mukaisesti, ja lopputuloksena syntyi moderni, alueen tarpeita palveleva liikekeskus.

Lue lisää

14.04.2026

SSA Toimitilat toteuttaa Helsingin telakan uuden logistiikkakeskuksen KVR-urakkana

Helsingin telakka vahvistaa kotimaista toimitusketjuaan ja meriteollisuuden logistiikkaa investoimalla uuteen logistiikkakeskukseen Kirkkonummen Sundsbergiin. SSA Toimitilat on valittu hankkeen pääurakoitsijaksi KVR-mallilla. Rakennustyöt tontilla on jo aloitettu.

Lue lisää

09.03.2026

Työmaa etenee talvesta huolimatta

Suomen talvessa sääolosuhteet asettavat omat haasteensa, mutta Hakamäenkujan työmaalla työt etenevät laadusta tinkimättä.

Lue lisää

27.01.2026

Mitä hankekehitys tarkoittaa kiinteistöalalla?

Hankekehitys luo perustan onnistuneelle toimitilaprojektille. Se sisältää kaikki vaiheet tarveselvityksestä lähtien, jatkuen hankesuunnittelun, rakennussuunnittelun ja toteutuksen kautta valmiiseen rakennukseen. Ammattimaisella hankekehityksellä varmistetaan, että rakennettu toimitila vastaa käyttäjän tarpeita, tukee liiketoimintaa ja on toteutettu kustannustehokkaasti.

Lue lisää