Henkilöesittely

| Luokittelu: Blogi

Projekti-insinööri Ville pyrkii työssään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen

SSA:n toimitilayksikön projekti-insinööri Ville Puurtinen on työskennellyt SSA:lla VALO hankkeesta lähtien. Hän on toiminut rakennusalalla vuodesta 2010 saakka. “Valmistuin Metropoliasta rakennusinsinööriksi 2018. Viimeisenä lukuvuonna sekä valmistumisen jälkeen olin töissä YIT Suomi Oy:llä työnjohtajana rivi- ja pienkerrostalotyömailla. Kuulin 2019 keväällä, että SSA hakee työmaainsinööriä käynnissä olevaan hotellihankkeeseen.” Hän kertoo.

“VALO hotellin konsepti ja kasvava rakennusliike sai minut innostumaan lähtemisestä SSA:lle. Vastuualueena VALOn hankkeessa minulla oli laskujen käsittely, hankinnoissa avustaminen, taloudelliset loppuselvitykset sekä yleiset työmaainsinöörin tehtävät. Hanke oli erittäin opettavainen ja hieno kokemus olla mukana toteuttamassa täysin uudenlaista rakennusta, jossa rakennuksen käyttöaste maksimoidaan.”

Tällä hetkellä Ville toimii projekti-insinöörinä kolmen eri hankkeen parissa. “Suurin panos kohdistuu Masalan liikuntakeskushankkeeseen, jossa rakennetaan täysin uusi liikuntahalli sekä saneerataan vanha liikuntahalli. Työpäivään kuuluu kaikkia kustannushallinnan tehtäviä kuten laskujen käsittely, ennustaminen ja taloudelliset loppuselvitykset, sekä hankinnan tehtäviä kuten tarjouspyynnöt, vertailut, urakkaneuvottelut ja sopimusten laadinnat. “

Ville on muiden SSA:laisten tavoin innokas työnsä kehittäjä ja hän pyrkii aina parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. “Tämä tulee lähes suoraan Lean filosofiasta, mutta pyrin työssäni jatkuvaan kehittymiseen, sekä tuottamattoman työn minimoimiseen. Järjestelmällisillä toimintatavoilla voidaan vähentää hukkaa kuten turhaa liikettä, odottamista ja virheitä. Tällä menetelmällä myös työmaan läpimenoaika lyhenee, ja työmaan laatu, turvallisuus ja tulos paranee.” Hän kertoo.

“Minulle on myös tärkeää, että asiakkaalle luovutetaan mahdollisimman laadukas lopputuote sekä huomioidaan asiakkaan tarpeet tehdessä hankintoja. Pyrin myös ajattelemaan elinkaarimallilla asioita, jolloin ennen toteutusta huomioidaan esimerkiksi rakenteiden tai pintamateriaalien toimivuus käytännössä, ja tarvittaessa tehdään näihin muutoksia.”

“Koen, että voin vaikuttaa hankkeen onnistumiseen erityisesti hankinnan näkökulmasta. Hankintoja tehdessä käyn läpi tuotantosuunnitelmat, ja mikäli huomaan jotain minkä voisi tehdä kustannustehokkaammin ja laadukkaammin niin pyrin ratkaisemaan tämän yhdessä urakoitsijan kanssa urakkaneuvottelussa. Nämä sitten käydään läpi vielä yhdessä suunnittelijoiden kanssa, ja tehdään lopullinen päätös toteutuksesta.” Hän kertoo.

Ville viihtyy SSA:lla erinomaisesti ja kertoo suurimman syyn siihen olevan yrityksen yhteishenki. “Meillä on varsinkin toimitilat -yksikössä huippu tiimi, jossa on mahtava olla mukana. Olen päässyt kehittymään näiden 2,5 vuoden aikana odottamattoman paljon, ja otan avoimesti vastaan haasteet mitä ura SSA:lla tuo tullessaan.“

Ville Masalan Urheiluareenan pian valmistuvalla laajennusosalla