| Luokittelu: Toimitilarakentaminen

SSA mukana rakentamassa kauppakeskus Kotkan Tähteä

SSA Rakennus Oy ja Teräselementti Oy ovat sopineet Suka Invest Oy:n tytäryhtiö Kiinteistö Oy Kotkan Unelma kanssa KVR-urakkasopimuksen “Kotkan Tähden” kauppakeskuksen rakentamisesta Kotkan Jumalniemen kauppa-alueelle. Hankkeen pääsuunnittelijana toimii A1 Arkkitehdit oy Lahdesta ja sen koko on noin 28 000 m2.

SSA päätoteuttaja, Teräselementti runkourakoitsija

SSA Rakennus toimii hankkeen pääurakoitsijana ja toteuttajana. Teräselementti toimii runkourakoitsijana ja hanke toteutetaan teräsrunkorakenteisena. Urakkakilpailussa SSA Rakennus ja Teräselementin yhteinen ratkaisu katsottiin kokonaisuuden ja hankkeen laajuuden huomioiden parhaaksi ja luotettavimmaksi vaihtoehdoksi.

”Hanke lienee tulevan vuoden suurimpia, ellei suurin käynnistyvä yksittäinen kaupan rakennushanke koko Suomessa. Halusimme kvr-urakoitsijaksi laadukkaasta rakentamisestaan tunnetut ja osaavat rakennusalan toimijat,” toteaa hankkeen rakennuttavien yhtiöiden edustajana toimivan Nordiconin kiinteistökehitysjohtaja Erkki Pursiainen.

”Kohde on merkittävä lisä SSA:n ennestään hyvään tilauskantaan ja on ilo lähteä rakentamaan näin merkittävää kaupallista kohdetta. Hankkeen toteutussuunnittelu aloitetaan välittömästi”, toteaa SSA:n hankejohtaja Joni Alatyppö

”Teräselementille tämän kaltainen kauppakeskushanke on ennestään tuttu. Suurin vastaavanlainen kauppakeskushanke, jota olemme olleet mukana toteuttamassa on Lempäälän Ideapark. Teräsrunko rakenteena sopii varsin hyvin tähän hankkeeseen ja olemme mieluusti mukana tätä hanketta toteuttamassa”, toteaa myyntijohtaja Juho Viitala

Rakentamaan päästään todennäköisesti kevättalven aikana

Tontin kaava ja rakennuslupa ovat lainvoimaiset. Kauppakeskuksen rakentaminen on tarkoitus aloittaa kevättalven 2023 aikana, kun kaikki kauppakeskuksen liiketilat on saatu sitovasti vuokrattua. Hankkeen kiinteistökehityksestä ja liiketilojen vuokrauksesta vastaa Nordic Icon Consulting Oy.

”Tilojen vuokrausaste on tällä hetkellä n. 80 % ja lopuistakin tiloista ovat neuvottelut loppusuoralla. Tilojen kysyntä valtakunnallisien kaupan ketjujen osalta on positiivisesti yllättänyt meidät, kysyntää on tällä hetkellä enemmän, kuin tiloja kauppakeskuksessa on tarjolla. Kauppakeskus Kotkan Tähteen tulee sijoittumaan toistakymmentä valtakunnallista kaupan ketjutoimijaa, joista osalla ei ole aiemmastaan toimintaa Kotkassa tai koko Kymenlaakson talousalueella” toteaa Nordiconin kiinteistökehitysjohtaja Erkki Pursiainen.

LISÄTIEDOT:

kiinteistökehitysjohtaja Erkki Pursiainen, Nordicon, puhelin 050-5959715, e-mail: erkki.pursiainen@nordicon.fi,    www.nordicon.fi
hankejohtaja Joni Alatyppö, SSA Rakennus Oy, puhelin 040-7229878, e-mail: joni.alatyppo@ssatoimitilat.fi, www.ssa.fi
myyntijohtaja Juho Viitala, Teräselementti Oy, puhelin 050-576 7665, e-mail: juho.viitala@teraselementti.fi   www.teraselementti.fi

kotkan-tähti-ssa-toimitilarakentaminen
Havainnekuvassa Kotkan Tähti kuvattuna parkkialueelta päin