| Luokittelu: Ajankohtaista

SSA Toimitilat vahvistaa tiimiään ja laajentaa toiminta-aluettaan

Elokuun alussa SSA Toimitilat sai merkittävän vahvistuksen, kun Tommi Kantola aloitti yhtiössä liiketoimintajohtajana. Tommi tuo mukanaan yli 30 vuoden kokemuksen rakennusalalta, joista suurimman osan hän on toiminut yrittäjänä. Pitkän uransa aikana hän on rakentanut monipuolisesti erilaisia kohteita: pientaloja, rivitaloja, hoivakoteja, kouluja, päiväkoteja sekä erityisesti halleja ja toimitiloja. Viimeiset kaksikymmentä vuotta hänen työnsä on keskittynyt toimitilarakentamiseen.

SSA:lla Tommi vastaa tuotanto- ja logistiikkaprojektien myynnistä, teknisestä ja taloudellisesta kehityksestä sekä projektien läpiviennistä. Hänen vastuulleen kuuluvat asiakkuudet erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tommin laaja-alainen kokemus ja käytännönläheinen ote tuovat tiimiin arvokasta osaamista ja näkemystä, jota hyödynnetään asiakasprojekteissa alusta loppuun.

”On todella mielenkiintoista ja innostavaa aloittaa yhteistyö uudessa tiimissä. Lähden uuteen tehtävään intohimolla ja avoimella fiiliksellä.” Tommi kommentoi.

SSA Toimitilat jatkaa kasvuaan ja kehittää toimintaansa määrätietoisesti. Uuden liiketoimintajohtajan myötä vahvistamme kykyämme palvella entistä laajemmin ja tuottaa asiakkaillemme kestävää lisäarvoa.

”Tommilla on valtavasti kokemusta toimitilarakentamisesta ja hän tulee ottamaan kokonaisvastuun asiakkuuksista aina myynnistä kohteen luovutukseen saakka.” Toimitusjohtaja Hannu Riikola kertoo.

Mikäli tarvitset uudet toimitilat, olemme valmiina auttamaan. Ota yhteyttä Tommiin tai toimitusjohtaja Hannu Riikolaan – rakennetaan yhdessä puitteet menestykselle.

Luitko myös nämä?

29.04.2026

Kivistön liikekeskus valmistui suunnitellusti: projektinjohto ja yhteistyö olivat ratkaisevassa roolissa

SSA Toimitilat toteutti Kivistön liikekeskuksen ja uuden K-Citymarketin rakennushankkeen yhteistyössä tilaajan, Keskon kanssa. Hanke valmistui aikataulussa ja suunnitelmien mukaisesti, ja lopputuloksena syntyi moderni, alueen tarpeita palveleva liikekeskus.

Lue lisää

14.04.2026

SSA Toimitilat toteuttaa Helsingin telakan uuden logistiikkakeskuksen KVR-urakkana

Helsingin telakka vahvistaa kotimaista toimitusketjuaan ja meriteollisuuden logistiikkaa investoimalla uuteen logistiikkakeskukseen Kirkkonummen Sundsbergiin. SSA Toimitilat on valittu hankkeen pääurakoitsijaksi KVR-mallilla. Rakennustyöt tontilla on jo aloitettu.

Lue lisää

09.03.2026

Työmaa etenee talvesta huolimatta

Suomen talvessa sääolosuhteet asettavat omat haasteensa, mutta Hakamäenkujan työmaalla työt etenevät laadusta tinkimättä.

Lue lisää

27.01.2026

Mitä hankekehitys tarkoittaa kiinteistöalalla?

Hankekehitys luo perustan onnistuneelle toimitilaprojektille. Se sisältää kaikki vaiheet tarveselvityksestä lähtien, jatkuen hankesuunnittelun, rakennussuunnittelun ja toteutuksen kautta valmiiseen rakennukseen. Ammattimaisella hankekehityksellä varmistetaan, että rakennettu toimitila vastaa käyttäjän tarpeita, tukee liiketoimintaa ja on toteutettu kustannustehokkaasti.

Lue lisää