Suomen pohjoisin Rusta avattiin Rovaniemellä
Rovaniemen Rustan avajaisia vietetään keskiviikkona 14.9.2022 syksyisestä tihkusateesta huolimatta innokkaissa merkeissä. Kyseessä on SSA:n ensimmäinen hanke Rovaniemellä. Rusta Rovaniemen kiinteistö on saatu nyt siihen pisteeseen, että asiakkaat ollaan valmiita ottamaan sisään aivan hetken kuluttua. Lähimpänä kauppakiinteistön ovea oleva jono on muodostunut jo varhain aamuyöstä jonottamaan koleassa syyssäässä sadan euron lahjakorttien toivossa. Pian Rovaniemen Rustan ensimmäinen asiakas saa sakset käteensä, leikkaa juhlanauhan ja vapauttaa rovaniemeläiset uuteen shoppailukokemukseen.
Osoitteessa Vierustie 18, Rovaniemi oleva upouusi liikekiinteistö on kooltaan noin 2800 neliömetriä. Rakennusliike SSA toimi hankkeessa pääurakoitsijana. Hankkeen rakentaminen on alkanut marraskuussa 2021 vanhan kiinteistön purulla.
”Meillä on täällä Rovaniemellä aivan a-luokan paikka. Olemme jo pitkään toivoneet liiketilaa Rovaniemelle ja olen tosi iloinen että kiinteistö saatiin näin paraatipaikalle. Kaupallisesti tämä tulee olemaan meille menestys”, kertoo Rustan Suomen maajohtaja Tommy Dolivo tyytyväisenä.
Yhteistyö SSA:n kanssa on toiminut erittäin hyvin
”Kaikki toimi oikein hyvin. Kiinteistö näyttää Rusta-standardin mukaiselta erittäin hyvältä sekä hiilijalanjäljen että käytännön toiminnan kannalta. Lastauslaiturit, parkkipaikat ja tietysti koko myymälätila näyttävät juuri sellaiselta kuin ollaan toivottu ja toimivat operatiivisesti erittäin hyvin,” Tommy jatkaa.
”Projekti eteni hyvin ja nopeasti. Olemme iloisia että saimme Rustan ajoissa valmiiksi ennen joulumyyntejä.”
Malliesitys
SSA:n yksikönjohtaja Lauri Rantalan mukaan hanke on malliesitys sekä aikataulullisesti, taloudellisesti että hankintojen osalta. ”Vaikka lähdimmekin talvea vasten maatöitä tekemään, kaikki haasteet olivat etukäteen tiedossa eikä meillä ollut missään vaiheessa ongelmia. Näitä voisi tehdä kyllä lisääkin.”
Rovaniemen Rustan rakennushankkeesta vetovastuussa ollut SSA:n työnjohtaja Henri Kristo saa Laurilta vuolaat kiitokset: ”Henri teki tästä hankkeesta minulle helpon.”
Silminnähden tyytyväiseltä vaikuttaa myös työnjohtaja Henri Kristo itse. Hanke on hänen mukaansa sujunut erittäin hyvin: ”Erityiskiitokset lähtevät meidän mahtaville aliurakoitsijoille. Ilman heitä emme mekään tässä nyt seisoisi.”